Iso osa nettikasinoista, joissa suomalaiset pelaavat, ovat verovapaita. Esimerkiksi Veikkauksen ja Betssonin sivustoilla saa voitot verovapaasti ja kyseessä ovat kaksi pohjoismaiden suurinta kasinoyritystä. On olemassa myös monia muita suosittuja verovapaita nettikasinoita, joilla on pelilisenssi useimmiten Maltalla. Miksi suomalaiset siis suosivat verovapaita nettikasinoita?
Mikä on verovapaa nettikasino?
Verovapaa nettikasino on sellainen kasinosivusto, jolla pelatessa pelaajan ei tarvitse maksaa veroa kotiutusten yhteydessä. Suomalaiselle pelaajalle verovapaita nettikasinoita ovat esimerkiksi ETA-alueella toimivat nettikasinot, joilla on pelilisenssi. Suurin osa Euroopan alueen nettikasinoista luottaa Maltan pelilisenssiin ja maan peliviranomaiset ovat tunnettuja tiukoista vaatimuksistaan.
Normaalisti esimerkiksi Kanadassa ja USA:ssa toimivissa nettikasinoissa suomalainen pelaaja joutuu maksamaan veroa, mikäli voitto osuu kohdalle. Jos nettikasino toimii ulkomailla ja on silti verovapaa myös Euroopassa pelaaville, kannattaa ja pitääkin olla huolissaan. Tällöin on mahdollista, että kyseessä on laittomasti toimiva kasinosivusto, joka ei toimi asiakkaiden etujen mukaisesti. Tällaisella sivustolla saattaa menettää rahansa ilman mitään syytä ja joutua kyberuhkien kohteeksi, jos sivustolla ei ole suojattua yhteyttä.
Kannattaa kuitenkin muistaa aina tarkistaa nettikasinon pelilisenssi ennen tuomitsemista, sillä joillakin nettikasinoilla on sekä ETA-maan että esimerkiksi Iso-Britannian pelilisenssi. Nettikasinon on hankalampi vastata kaikkien peliviranomaisten vaatimuksiin, mutta toisaalta näin sivustolle tulee pelaajia myös Euroopan puolelta.
Suosituimpia suomalaisten suosimia verovapaita nettikasinoita
Suomalaiset ovat nipottajia, mikä tulee nettikasinoiden laatuun. Toki jokaisella kasinopelejä pelaavalla on omia mieltymyksiään, mikä tulee peleihin ja kasinon ominaisuuksiin. Joillekin saattaa olla tärkeää, että sivuston kolikkopelien valikoima on laaja, kun taas toinen pelaa mieluummin pokeria livekasinon puolella. Esimerkiksi verovapaa kasino ilman rekisteröitymistä tarjoaa mahdollisuutta pelata kasinosivustolla ilman, että sivustolle loisi erillistä tiliä. Tämä kiehtoo erityisesti sellaisia pelaajia, jotka pelaavat useammalla kasinosivustolla.
Muutama suosittu verovapaa nettikasino on kuitenkin voittanut suomalaisten pelaajien sydämet puolelleen. Esimerkiksi Kalevala Kasino, NetBet, Mr Green, Rizk ja Wildz kuuluvat monien suomalaisten pelaajien suosikkeihin. Luonnollisesti Veikkaus on suomalaisten luottosivusto, joka tarjoaa nykyään pelimahdollisuutta myös netissä.
Kaikki verovapaat nettikasinot eivät ole tasavertaisia
Verovapaat nettikasinot eivät aina loista ominaisuuksillaan ja valitettavasti joukossa on muutamia huonosti suunniteltuja sivustoja. Ei ole mukavaa pelata kasinosivustolla, joka toimii huonosti, tai jonka pelivalikoima on huono. Verovapaa nettikasino voi olla kyllä pelivalikoimaltaan laaja, mutta tämä ei tarkoita sitä, että pelit olisivat laadukkaita. Moni kokenut kasinopelaaja tarkistaakin aina, että pelinkehittäjien joukossa on tuttuja ja tunnettuja toimijoita, kuten NetEnt, Microgaming ja Play N’ Go. Toki tuntemattomatkin pelinkehittäjät julkaisevat aika ajoin laadukkaita ja viihdyttäviä pelejä, joiden parissa on moni suomalainenkin viihtynyt.
Ominaisuus, jota suomalaiset pelaajat arvostavat nettikasinoissa erityisen paljon, on luotettavuus. On tärkeää, että verovapaalla nettikasinolla on varmasti luotettava pelilisenssi, jonka myöntäneet peliviranomaiset tarkistavat kasinosivuston tasaisin väliajoin.
Verovapaissakin nettikasinoissa on tärkeää muistaa pelata vastuullisesti
Vaikka pelaisikin luotettavassa verovapaassa nettikasinossa, ei vastuullista pelaamista pidä unohtaa. Monet nettikasinot kyllä taistelevat peliongelmia vastaan erilaisten rajoitusten ja työkalujen avulla. Näin pelaaja pystyy pitämään pelaamisensa paremmin kontrollissa. Jokaisen pitää kuitenkin miettiä itse, miten paljon itsellä on varaa käyttää aikaa ja rahaa kasinopelaamiseen. Kyseessä ei ole nimittäin ratkaisu esimerkiksi taloudellisiin ongelmiin, vaan pelaamiseen tulee aina suhtautua viihteenä. Onneksi karjalassa osataankin suhtautua elämään rennosti.
Yhteenveto
Verovapaissa nettikasinoissa pelaaminen on siis suomalaisten suosiossa ja erityisesti luotettavia ja laadukkaita kasinosivustoja suositaan. Kannattaa kuitenkin aina kiinnittää riittävästi huomiota kasinosivuston turvallisuuteen ja vastuulliseen pelaamiseen.