Kategoriat
Uncategorized

Pohjois-Karjalassa koulutetaan peliteollisuuteen

Pohjois-Karjala on mielletty leppoisaksi ja rauhalliseksi maaseutualueeksi, jossa kunnioitetaan perinteitä. Mielikuva vastaa vain osittain todellisuutta. Pohjois-Karjala on myös monessa asiassa edelläkävijänä ja kilpailee tulevaisuuden toimialojen koulutuksissa hyvin esimerkiksi pääkaupunkiseudun rinnalla. Pohjois-Karjalassa voi opiskella muun muassa peliteollisuuden piiriin.

Suomalaisia pelejä vähän tarjolla

Suomalaisia pelejä ei ole viime vuosina tullut markkinoille siinä määrin mitä voisi odottaa. Tämä ei suinkaan johdu suomalaisten osaamattomuudesta, vaan enemmänkin siitä, että suomalaiset ovat haluttuja työntekijöitä pelialalla maailmalla. Kun palkka on sopiva, niin tarvetta ja aikaa ei ole kehittää omia pelejä. Ainakaan tässä vaiheessa.

Valmis peli on vaikea saada markkinoille

Oman pelin saaminen markkinoille on kovan työn takana, kun vastassa on isoja peliyhtiöitä, joilta tulee todella laadukkaita pelejä kuin liukuhihnalta. Siksi monen onkin helpompi lähteä isompaan yhtiöön töihin. Samalla tosin voi joutua muuttamaan etelän lämpöön, mutta juuret kuuluu silti Suomeen – ja usein vielä Pohjois-Karjalaan.

Nettikasinoiden taustalla on paljon suomalaista osaamista

Kun nettikasinovalikoimaa selaa, niin ensimmäisenä ei tule mieleen, että monien kasinoiden taustalla on suomalaista osaamista. Etenkin suomalaisilla nettikasinoilla on hyvin korkea suomalaisuusaste, vaikka ne ovatkin rekisteröity johonkin toiseen EU-maahan. Kasinolla usein voi olla suomalainen omistaja ja sivun on suunnitellut ja koodannut suomalainen. Asiakaspalvelua myöten tarvitaan suomalaista osaamista.

Usein nämä kasinot ovat pikakasinoita, joille ei tarvitse rekisteröityä pelatakseen, tarkista nettikasinoilmanrekisteroitymista.io. Kasinolle kirjaudutaan pankkitunnuksilla ja pelaamaan pääsee käytännössä heti. Jos oikein mahtava kasino löytyy ilmaiskierroksia.io, niin tarjolla on myös ilmaiskierroksia pohjois-karjalaistenkin suosimiin kolikkopeleihin. Ilman ilmaiskierroksiakin pelaaminen on viihdyttävää.

Suomalainen kasino on turvallinen

Voi sanoa, että kaikki kasinot, jotka toimivat jollakin ETA-maan lisenssillä, ovat turvallisia. Kuitenkin suomalainen luottaa kotimaiseen, ja aivan aiheesta. Suomalaisella kasinolla on usein Maltan pelilisenssi. Maltan pelilisenssin saaminen on pitkä ja haastava prosessi.

Se jo kertoo meidän suomalaisten jääräpäisyydestä – jos kivi on tiellä, niin siitä mennään läpi. Vaikka sen voisi kiertääkin. Tämä kuvaa hyvin suomalaisen kasinon logiikkaa – voisi hakea minkä tahansa maan lisenssiä ja joissakin maissa sen saisi helposti. Mutta ei, haetaan sitä lisenssiä, jonka saaminen on kaikkein vaikeinta – mutta myös turvallisimpia vaihtoehtoja pelilisensseille.

Pelaaminen on myös aivojumppaa

Kolikkopelien pelaaminen on helppoa ja yksinkertaista, ja sitä voisi kutsuakin aivot narikkaan -pelaamiseksi. Mutta pöytäpelit ovatkin kokonaan toinen asia ja niissä voi joutua laittamaan aivonystyränsä todella koetukselle. Se käy jo ihan aivojumpastakin.

Esimerkiksi pokerissa pitää vähän pystyä jo taktikoimaan ja miettimään aivan eri tavalla kuin kolikkopeleissä. Viihdepelistä puhumattakaan! Kaikille tuttu Monoplykin on mukautunut kasinopelin muotoon.

Entäpä, kun voitto kilahtaa kohdalle?

Tämähän on se ihanteellisin ja toivottavin juttu mikä kohdalle voi osua. Ja monta kertaahan Lotonkin päävoitto on osunut Pohjois-Karjalaan. Liperihän on napsinut Loton päävoittoja useammankin, jopa siinä määrin, että kunnasta on tullut jo legendaarinen siitä.

Kun nettikasinolla kilahtaa voitto kohdalle, niin kyllähän se kotiuttaa pitää. Etenkin, jos se vähänkään isompi potti on. Mutta verokarhusta ei kannata huolehtia. Se ei pääse niihin käsiksi, jos kasino on rekisteröity johonkin ETA-maahan. Suomalaiset kasinot ovat.

Kotiutus on nopeaa ja helppoa

Siinä missä Veikkauksen pitää odottaa Loton pääpotista valitusaika umpeen ja tavoittaa voittaja henkilökohtaisesti kupongin kanssa ennen kuin voitto voidaan maksaa, niin nettikasinoilla tällaiseen ei ole tarvetta. Kun kasinolle on rekisteröitynyt pankkitunnuksilla ja tehnyt niillä talletuksen, niin samaa maksutapaa käytetään voittojen maksussa. Parhaimmillaan raha kilahtaa omalle pankkitilille muutamassa minuutissa ja joka tapauksessa muutamassa pankkipäivässä.